Chapter I - Fields of Argentan

Vuosi 1190 Anno Domini.

Kristittyjen lähes vuosisadan kestänyt herruus Pyhästä Maasta on päättynyt Hattinin taisteluun ja Jerusalemin Pyhän kaupungin valtaukseen. Arabien mailta kohonnut hallitsija, jonka sotataidot ja armeija hakee vertaistaan, olisi pian vievä myös Tripolin, Antiokian sekä Akkon.  Paavi Gregorius Kahdeksannen pyynnöstä ja Kristityn hurskauden tähden, Englannin ja Ranskan hallitsijat Richard Leijonamieli ja Filip Toinen Augustus päättivät vuosikymmeniä jatkuneen vihanpidon kahden valtakunnan välillä, liittyäkseen Pyhän Saksalais-Roomalaisen Keisarikunnan keisarin Frederik Barbarossan aloittamaan sotaretkeen, joka Kolmantena Ristiretkenä tunnetaan.

Armeijat kautta valtakuntien kokosivat rivejään. Vastikään takaisin ranskaan liitetyn Normadian herttuakunnassa valmistauduttiin myös ja Orne joen rannalla sijaitseva Argentanin kaupunki ei ollut poikkeus. Paroni Fabien Faucon oli määrännyt kynnelle kykenevät miehet varustamaan itsensä pitkään marssiin, ja kokoontumaan kuun toisena maanantaina Coulandonin kentälle puhuttelua varten. Taivas oli kirkas ja alkukesän aurinko voimisti Orne-joen rantoja koristavien kukkien tuoksun huumaavaksi. Tuuli heilutti puolta tusinaa viiriä , jotka oli isketty pystyyn mäenharjalle. Sieltä katseli Paroni Faucon lähes sadan miehen sekalaista joukkoa. Osalla oli päällään vain tunikat, toisilla nahkanutut, jotkin kantoivat nutussaan mustahopeaa ruutukuviota tai jopa Argentanin vaakunan mustaa haukkaa. Miesjoukon takana paronia katselivat miesten perheet ja sukulaiset. Parhaassa iässään oleva Paroni oli vaikuttava näky rautaotsakkeessaan ja siistissä tunikassaan jonka oikealla puolella oli sinisellä pohjalla fleur de lis ja vasemmalla sama Argentanin mustahopea ruutukuvio. Tunikansa alla Paronilla oli hiljaan öljytty rengaspanssari. Kasvoiltaan hän oli veistoksellinen, vaaleiden hiustensa laskeutuessa lähes olkapäille.

Argentanin vaakuna

Paroni Fabien Faucon puhutteli ristiretkelle osallistuvaa sotajoukkoaan. Kiitellen kokoontuneita sotureita, paroni ryhtyi ylistämään heidän sotataitojaan bysantinmaan spartaanien veroisiksi. Idän Ṣalāḥ al-Dīn hirviöineen ei olisi mitään Herran armeijan edessä. Hän kertoi kuinka joukko olisi aloittavan marssinsa seuraavana aamuna, kuudentenatoista toukokuuta. He marssisivat kohti Vézelayn kaupunkia, jonne Kuningas Filip Toinen Augustus armeijoineen kokoontuisi. Ennen puheensa päätöstä, Paroni pyysi neljää vapaaehtoista tapaamaan Chevalier Vernonin heti apotti Gourdainen pitämän kenttähartauden jälkeen.

Siunauksista hurskaina, nuo neljä sankaria marssivat Ritari Vernonin puheille. He olivat, Durant d'Argentan, Isaac Morel, Roupen Augeronilainen sekä Pohjoisen Gosso. Sir Vernono pyysi miehiä lähtemään heti kohti Argentanin vanhaa metsää, sillä seppä Paul Forgeron oli yhä saapumatta kokoonpanopaikalle Coulandonin pelloille. Seppä oli yksi Normandian arvostetuimpia ja paroni Faucon itse oli pyytänyt tätä matkalle.

Reippain mielin sankarimme pistivät jalkaa toisensa eteen pitkin Orne joen runsaita reunamia. Puolen päivän pikamarssin päätteeksi he lopulta tavoittivat vanhan metsän, mutta löysivät Paul Forgeronin ja vaimonsa Edelmiren surun murtamina kotitalostaan. Heidän poikansa Thiel ja Thurul olivat kateissa, eikä seppä voinut jättää kotiseutujaan ilman poikiaan. Avuliaat sankarimme lähtivät oitis kohti Chappen torpparikylää kysymään mikäli kyläläiset olisivat nähneet poikia.

Mutta matkalla peltotilkkujen halki heidän matkansa pysäytti pahamaineinen mestariryöväri Basil Paskanyrkki rosvoineen. Lyhyen suunsoiton jälkeen nuori kirkonkisälli Isaac yritti torpata yhden ryöväreistä kumoon, mutta tämä löikin kirveensä hamaralla Isaacin ylähuulen rikki. Syntyi rivakka kärhämä rosvojen ja tulevien ristiretkeläisten nujakoidessa keskenään. Lopulta Isaac sai kirveensä upotettua rosvon solisluun läpi tämän keuhkoon, rikkoen samalla sekä ruoka- että henkitorven ja erottaen useita paksuja valtimoita. Tällä välin näennäisen taidokkaasti keihästä käsitellyt Durant oli surmannut kaksi muuta. Roupenin lähettämä metsästysnuoli tunkeutui rytäkkää pakenevan rosvon nikamien väliin ja lopulta vain mestariryöväri Paskanyrkki onnistui mestarillisesti pakenemaan.

Hengästyneinä urhomme jatkoivat kohti torppia, samalla itseään paikkaillen. Paikallinen tyttö kertoi leikkineensä sepän poikien kanssa edellisenä päivänä, jonka jälkeen pojat olivat jääneet leikkimään Harmaisten kanssa. Ihmetellen tytön satuja metsän hengistä, sankarimme olivat menossa takaisin metsään etsimään poikia, mutta kylän vanha muori sai heidät vakuutettua että jos he todella haluavat pojat löytää, on heillä oltava mukanaan Harmaiset paljastava ruumiskynttilä. Soturimme tiesivät juuri parahiksi muutaman vainajan tienposkesta. Raahattuaan kalmon kylään ja teurastettuaan tämän takalistosta rasvaa kynttilänkeittoa varten, muori valmisti lupaamansa taikakynttilän.

Epäileväisinä kynttilän toimivuudesta, urhomme aloittivat harhailun öisessä metsässä. Vasta sytytettyään tuon kalmaisevan kynttilän, löytyivät Thier ja Thurul suuren puun juurien alta. Mutta ennen kuin heidät saatiin kammettua sieltä ulos, kaksi harmaata, läpikuultavaa hahmoa kävi seikkailijoidemme kimppuun. Ensimmäisen karmaisevat iskut syöksivät Gosson heti sammalpedille, muiden taistellessa parhaan kykynsä mukaan vain kynttilän heikko valo apunaan. Harmaiset kuitenkin lyötiin, ja lapset saatiin pois puun juurista. Mutta Gossoa ei käynyt auttaman, tämän sydän ei enää lyönyt. Ottaen sankarivainajan mukaansa, urhomme palasivat sepän pajalle. Paul Forgeron oli ikionnellinen, mutta myös murheissaan Gosson kohtalosta. He pakkasivat pojat kuormavaunuihin ja läksivät kiiruhtaen kohti kokoonpanopeltoja, sillä yö oli jo pitkällä.

Saapuessaan lopulta sotajoukkojen luo, aamu oli jo valjennut. Sir Vernon kiitti urhojemme jaksamusta, ja maksoi jokaiselle viiden hopearahan vaivanpalkan. Ehdittyään ummistaa silmänsä vain hetkeksi, he joutuivat jo nousemaan, sillä sotajoukko aloitti pitkän matkansa kohti itää. Ja kuten Gosso kerran sanoi, matkaa heidän edessään oli ainakin kolmen tuhannen mailin verran.

Argentanilaisesta kirkosta löytyy Pyhän Gosson hautamuistomerkki.
Vaikka Pyhän Gosson ristiretki päättyi jo ensimmäisenä päivänä, ovat hänen hyveelliset ja epäitsekkäät urotekonsa jääneet elämään talonpoikaistarinoissa. Vuonna 2002 Paavi Pyhä Johannes Paavali II julisti Pohjoisen Gosson (n.1160-1190 ad) pyhimykseksi.