Chapter XVIII - The Last Supper

Vietyään Johaniittojen Suurmestarin kirjeen kuningas Filip II Augustukselle, sankarimme palasivat Argentanin sotajoukkojen pariin. Päivä kului vaihdellen kuulumisia vanhojen men-at-arms tuttujen ja leiriläisten kanssa. Kersantti Birinus toivotti urhomme takaisin ruotuun, mutta ensin he viettäisivät viimeisen yön jo maksetussa majatalossa. Autuas Aika olikin täynnä väkeä armeijan väen nauttiessa kaupungin antimista.

Saraseenien vankina ollut Knut Knutssen toi kaksi varjagi-toveriaan mukanaan, ja pyysi pelastajiaan karahveille. He kertoivat myös Roupenia etsineestä ranskalaismiehestä, mutta vanha kunnon RuRu antoi tuttavansa odottaa seuraavaan päivään ja ryyppäsi pohjoisen miesten kanssa.

Seuraavana aamuna hyvä olo ja saappaat olivat tiessään, ja päivä alkoi kohmeisesti. Pakattuaan reppunsa nuoret toverimme lähtivät lampsimaan takaisin Argentanin leiriä kohden, mutta sattuivat todistamaan kolmen vainajan nostoa Kadisha-joesta. Urhomme kauhistuivat huomatessaan, että vainajien kasvot oli leikelty. Lähempi tarkastelu paljasti kaksi kalmoa majatalossa aiemmin tavatuiksi saksalaisiksi. Kolmas oli Roupenin järkytykseksi Konstantinopolin Arpax, eli hänen vanha ystävänsä, salametsästäjä Giso Saloud. Hän oli järkyttynyt, muiden tarkistaessa vaivihkaa yhä mukana kulkeneen kirotun säkin sisällön.

Heidän pelkonsa kävi toteen, sillä säkin sisävuoreen oli ilmestynyt kolmet yhä veriset nahkariekaleet. Siinä samassa he päättivät, että tuosta Paholaisen kapineesta olisi päästävä vihoviimeisen kerran eroon, ja he ryntäsivät oitis nahkurien ja parkitsijoiden kaupunginosaan, tarkoituksenaan löytää säkin polttoon soveltuva uuni. Pientä lahjusta vastaan tuo epäonnen kassi oli tiessään. Illan suussa urhomme kävelivät Levantin kaupunginvartijain ruumishuoneelle ja noutivat mukaan Roupenin ystävän ruumiin. Koruttomin menoin tämä sai hautapaikkansa Tripolin Pyhän Johanneksen Kirkon katakombeista. Roupen sen sijaan jäi vaille päätöstä, sillä Giso ei koskaan ehtinyt kertomaan tälle asiaansa. Yön laskeutuessa, ristiretkileirin oli vallannut huhu nopeasta lähdöstä kohti etelää. Huhu kävi todeksi, sillä seuraavana aamuna, kuudestoista tammikuuta 1191ad Ranskan ja Antiokia-Tripolin yhdistynyt ristiretkiarmeija lähti kohti etelää Nasaretin kaupunkia, jossa kuningas Richard Leijonamielen sotaväki ja ristinritarien temppeliveljeskunnat liittyvät pyhälle tehtävälle, tarkoituksena valloittaa Jerusalem. Deus Vult!