Chapter XIII - The Gate of Sand

21 päivänä marraskuuta 1190 AD käyty Toinen Iconiumin Taistelu otti veronsa. Avoimessa solassa käyty, lähes koko päivän kestänyt taistelu otti veronsa. Ranskan armeija sitoi haavojaan lähes viikon, samalla haudaten vainajat ja marttyyrit. Kuningas Filip II, joka oli itsekin ottanut osaa lähitaisteluun, oli määrännyt Kadinhanin kukkulalle pystytettäväksi ristin kutakin kaatunutta ristiretkeläistä kohden. Ristejä pystytettiin yhteensä 971. Kuolleet pääsivät helpolla, sillä monet kantoivat taistelun arpia lopun ikäänsä. Urhojen lähipiiriä kuolema ei ollut onneksi tällä kertaa koskettanut. Haavoja ruhjeita, murtumia senkin edestä. Vain Cascoun soturi Carambol voi huonommin, hän oli saanut nuolen otsaansa. Mies oli kuitenkin tajuissaan, söi ja joi, joskin vähän. Muttei puhunut.

Camping 1190 Ad

Taistelussa vammautunut Chevalier Herve Le Gris kävi tervehtimässä urhoja, kiittäen sankareita henkensä pelastamisesta. Samalla hän valaisi, että ristiretki tulisi lähtemään kahden päivän kuluttua jälleen matkaan. Kolmessa viikossa saavutettaisiin Kilikian armenialaiskuningaskunnan sisämaat. Kuningas Levon I Loistokas, ensimmäinen Ruopeniini-suvun lordi, päästänee ristiretken levollisin mielin läpi, onhan Ranska ja sitä ennen teutoni Punaparta heikentänyt seljukkiprinssejä merkittävästi. Kilikian läpi marssittuaan armeija varustautuu uudelleen Antiokian Ruhtinaskunnassa. Tämä tapahtuu vuoden vaihteessa. Hallitsija Bohemond III on sukuaan Hauteville, normanni, joskin syntynyt outremer-ristiretkivaltiossa. Le Gris uskoi Antiokian olevan rauhan tilassa, sillä Saladinin koirat eivät ole vielä purreet niin ylös.

Antiokian jälkeen matka jatkuu Tripoliin, josta ranskalaiset tavoittavat Richard Leijonamielen. Konstantinpolissa puhuttiin Leijonamielen suuntaavan satamalinnakekaupunki Saint-Jean d'Acreen eli Akkoon, Gui Lusignanilaisen, Jerusalemin Kuninkaan, avuksi. Sinne Ranskakin marssii, jos Richard on malttamattomuudessaan jo jatkanut matkaa. Voi myös olla että sisämaassa sijaitseva johaniittalinnake Krak des Chevaliers korvaa Akkon. Krak des Chevaliers on vankasti linnoitettu ja sieltä löytyisi varmasti temppeliherra- ja hospitaleeri-liittolaisia. Ennen Akkoa sijaitseva Tyre eli Tyros on myös vahva linnake, mutta sen herra Konrad Monferrato on nähtävästi hyvin puolustuskannalla ja sulkenut kaupungin kaikilta. Tai näin ainakin Konstantinopolissa olleet Kyproslaiset kauppiaat sanoivat paroni Fauconille. Tämän jälkeen jäljellä onkin enää Jaffa ja sitten Jerusalem. Reippaalla marssilla Antiokiasta Jerusalemiin matkaa kuukaudessa, mutta hyvällä tahdollakaan sitä ei voi olettaa, vastustajan armeijoiden häiritessä matkaa. Mutta ennen kevättä kaupungin pitäisi olla edessä. 

Chevalier Le Gris antoi sankareillemme myös tehtävän. He lähtivätkin vasten nousevaa kuuta tarkastamaan läheisen hautakukkulan haudanryöstäjien varalta. Le Gris’n havainto osoittautui oikeaksi, sillä sankarit havaitsivat epäilyttävää toimintaa taistelukentällä. Yön pimeydessä he seurasivat himmeitä soihtuja, jotka johtivat läheiselle kukkulalle. Rinteestä jonne valot katosivat, löytyi luola ja ahdas sisäänkäynti muinaiseen hautatemppeliin. Sieltä sankariemme siunatut miekat myös löysivät vääräuskoiset haudanryöstäjät, joille jaettiin pikaista oikeutta. Mutta hautatemppeli jatkui syvemmälle, ja urhomme ottivat siitä varoen selvää. 

 

Huonoksi onnekseen urhomme löysivät haudasta pimeyden olennon, joka piiritti seurueen, hyökkäillen lepattavien soihtujen luomista varjoista tuhansine hampaineen ja mustine lonkeroineen. Kristuksen voima sydämissään, he lopulta karkottivat pedon. Tästä palkkiokseen, h elöysivät haudanryöstäjiltä selvinneen haudan. 400-luvulla haudattu Geremia. Tämän haudasta he lainasivat hopeaa, koristeellisen tikarin ja muinaisen alkemistisen saviruukun.

Lopulta ristiretki jatkoi matkaansa kohti Kilikian armenialaiskuningaskuntaa ja tämän takaista Antiokiaa. Matkalla he kohtasivat sekä armenialaisia palkkasotureita että ajattelultaan järkkyneitä tovereitaan, sillä henkiinherätetty Jean-Luc haaveili matkustamisesta tähdeltä tähdelle. Ohitettuaan mustat vuoret, ristiretki marssi läpi solan joka tunnettiin nimeltä Syyrian Portit. Talvipäivänseisauksena Kuningas Filip II Augustuksen Ranskalainen Ristiretki saapui Orontes-joen Antiokaan, pohjoiseen ristiretkivaltakuntaan. 

Jo vuosisadan kristittyjen hallussa ollut kaupunki toivotti armeijan avosylin vastaan ja urhotkin pääsivät pitkästä aikaa tuulettumaan kaupunkiin. Ilta basaarissa sai kuitenkin eriskummallisen käänteen, kun he löysivät kymmeniä saksalaisristiretkeläisiä, jotka vailla Fredrik Barbarossan johtoa olivat vajonneet lähes katatoniseen masennukseen. Paikallinen lihakauppias Xabur ohjasi sankarien ihmettelyn Antiokian Saksalaiseen seurakuntaan. Seurakunnan Isä Dümller ja Sisar Regina olivat käytökseltään eriskummallisia ja pienen painostuksen jälkeen liukenivat paikalta, kirjaimellisesti, lattian kolojen lävitse. 

Sankarimme piikkasivat itselleen reitin seurakuntana toimineen vanhan temppelin syvempiin osiin, löytääkseen muinaisen ja nälkäisen pahuuden, joka pystyi ottamaan ihmismuotoja, mutta oli luonnostaan lähinnä valtaisaa limaista paakkua. Jos retki muslimimaille oli Herran nimeen pyhitetty syy, oli tämän itseään Shu-Huburiksi kutsuvan visvan pyyhkiminen maailmasta vähintäänkin velvollisuus. Räkäisen kamppailun jälkeen urhomme olivat jälleen kerran valmiit jättämään muinaiset tomuiset temppelit oman onnensa nojaan.

Kahden päivän kuluttua tulisi kuluneeksi 1191 vuotta Kristuksen syntymästä.

Antiokia kukoistuksensa aikana