Chapter VIII - Sic Transit Gloria Mundi

Ranskalaisten ristiretkiarmeija oli kulkenut lähes kolme viikkoa Karpaattien läntisiä rinteitä myötäillen, halki Servian kuningaskunnan, joka oli jo osa Bysantin valtakuntaa. Ohitettuaan Nish:in kaupungin, jossa Pyhän Saksalaisroomalaisen Keisarikunnan Ruhtinas Fredrik Barbarossa oli leiriytynyt kesän kynnyksellä, oli armeija kääntänyt kulkunsa kohti keskisen Balkanin kaupunkia Stralitsaa eli Sofiaa. Kaupunki kuului Bysanteille mutta huhut kertoivat bulgaariaatelisen Ivar Asenin keränneen ympärilleen vahvaa nationalistista liikehdintää pohjoisessa bulgariassa. Stralitsan jälkeen koillisessa häämöttäisi jo Konstantinopoli. Mutta vielä ranskalaiset olivat Karpaattien eteläisillä, keski-balkanin ylängöillä. Kesä oli kääntynyt syksyyn, ja syyskuun seitsemäntenä sankarimme olivat palaamassa muonankeräysreissulta takaisin Argentanilaisten leiriin.

Mutta Herran tie vei muualle, ja urhomme ajautuivat väkivaltaiseen käsikähmään maantierosvojen kanssa. Yksi veitsikäräjiltä selvinnyt ryöväri saksalaisarmeijan karkuri, joka jakoi huhun Fredrik Barbarossan kuolemasta jokea ylittäessä Rumin sulttaanikunnassa. Leirissä sankarimme jakoivat tietonsa Paroni Fauconin kanssa, joka lähetti heidät seuraavana aamuna viemään viestiä pääarmeijalle.

Taiteilija ehti raapustaa Frederik I Barbarossan viimeiset hetket

Mukaansa urhot saivat paikallisen oppaan, Lazarin, jonka tehtävänä oli navigoida sankarimme mahdollisimman nopeasti Sradna Goran kukkuloiden yli Kreivi Nicollierin komentamien Anjoulaisten luo. Kiemurtelevat ja pusikkoiset polut kallioiden keskellä nostivat viisikon hitaasti havupuiden joukkoon. Sankariemme piti yöpyä Banishten vuoristokylässä, mutta autioista pitäjästä ei löytynyt yhtäkään bulgaaria, vain taistelun jälkiä. Kylän ulkopuolelta kantautuva kuoleman katku, johdatti sankarimme mustalle lammelle, jonka mutaan koko kylän asukkaat oli nähtävästi upotettu. Myös kirous oli langetettu lammen ylle, sillä heidän lähestyessään sitä, sen keskeltä nousi mutainen olento, jonka juurissa pöhöttyneet vainajat kalmoilivat valkoisenaan. Urhomme katkoivat juuret vauhdilla ja siirtyivät usean kivenheittoa länteen yöpyäkseen.

 

Miehet etelästä olivat miehiä pohjolasta!

Seuraavana aamuna polku mutkitteli alemmas kukkuloilta. Vastaan jolkotellut kuormajuhta sekä taivaalla kaarrelleet korppikotkat herättivät sankareissamme huolta, mutta vasta löydettyään taistelussa runnottuja ranskalaisia, vaihtui huoli hälytystilaan. Hiipien läpi pusikoiden, sankarimme yhyttivät Anjoulaisten kimppuun hyökänneiden soturien jälkijoukon perkaamassa ruumiita.

Hävitys oli totaalinen, sillä myös ristiretkeläisten mukana olleet seuraajat oli isketty säälimättä maahan. Yksikään tusinasta vierasmaalaista, roomalaismalliseen tunikaan pukeutunutta, murhaajasta ei osannut odottaa urhojemme uljasta yllätyshyökkäystä, joka tosin kärsi ajoituksen puutteesta. Mutta sankariemme vastustajilla oli mukanaan voimakas velho, vaalea, tatuoitu, pitkäpartainen pohjolanmies, jonka epäpyhät jumalat soivat tälle tulen ja tappuran taikoja. Taistelu oli raju, mutta pohjanmies kaarteineen onnistui pakenemaan.

Käydessään läpi sotatannerta ja etsien vielä mahdollisia selvinneitä, yhytti Ranskan pääarmeijan ratsuväki sankarit. Komentaja kreivi Vigourouxsoi urhoillemme vaisun kiitoksen, tunnistaen hyökkääjät varjaageiksi ja muiksi Bysantin keisari Isaak II Angeloon sijaissotureiksi. Kuullessaan sankareiltamme Keisari Frederik Barbarossan kuolleen, kertoi komentaja maallisen kunnian katoavaiseksi. Urhomme lähtivät takaisin Argentanin joukkoja kohti, tietäen että ristiretken saavuttaessa Stralitsan, olisi kosto Anjoulaisten puolesta oleva armoton.