Chapter XVII - The Levant

 Libanonvuorten laki jäi pian sankariemme taakse, kun he marssivat rinteitä pitkin kohta länttä ja Tripolin satamalinnaketta. Karu ja kivinen vuoristomaisema vihertyi hiljalleen, kunnes urhomme löysivät itsensä keskeltä vanhoja setri-puita. Paikka oli pyhä, sillä paikallinen kristitty maroniittiveljeskunta oli jättänyt muistolaattansa samaiseen Jumalan Lehtoon jo viittä vuosisataa aiemmin.

Vihannasta laaksosta alkanut puro muuttui päivän mittaa joeksi, kunnes toverimme ymmärsivät seuraavansa Kadisha-jokea, jonka Temppeliritarit olivat kertoneet johtavan Tripoliin. Joen reunoilla alkoi näkyä elämää, ja urhomme ohittivat paimentolaisia, joskin varautuen terveellä epäilyksellä. Epäilykseen oli syynsä, sillä illan suussa he kuulivat ilmeisen vihamielisiä ääniä joenmutkan takaa. Vierasmaalaiset miehet ulvoivat kuin hyeenat samasta leiristä kuuluvalle tuskaiselle vaikerrukselle. Roupenin lipuessa aluskasvillisuuden joukossa kuin Niilin krokotiili, hänen onnistui havainnoida miehet Saladinin Saraseeneiksi, jotka pitivät vankinaan vaaleahiuksista miestä.
Päätös vangin vapauttamisesta syntyi oitis. Jean-Luc jäi pitämään hengissä olevia ratsuja aisoissa, sankariemme yllättäessä noin kymmenpäisen ratsupartion miehet pahanpäiväisesti.

 

Arabit osoittautuivat kyvykkäiksi sotureiksi, lyöden sapeleillaan urhojamme vastaan pelottavalla kyvykkyydellä. Vasta päällikkönsä sortuessa ristiretkeläisiemme harjoittaman väkivallan edessä, saraseenien vastarinta murtui. Mutta hiekkaerämaiden miehille tämä oli jo liian myöhään, sillä yhtäkään soturia ei päästetty karkuun. Kun taistelu oli päättynyt, kuolleita lojui aina joen vastarannalla asti. Mutta vangittu lännenmies selviytyi tähänastisista koettelemuksistaan hengissä, ja hän oli kiitollinen sankareillemme.

Sankareitamme olivat käyneet taistelun Kadisha-joen uomassa, surmaten tusinan saraseenia ja vapauttaen varjaagi-vangin, Knut Knutssonin. Kiitollinen uusbysantti kertoi olleensa osa ranskalaista tunnusteluosastoa, joka monien muiden tapaan oli joutunut Saladinin arabien yllättämäksi. Urhomme lupasivat saattaa loukkaantuneen miehen seurassaan Tripoliin, sillä he kaikki halusivat liittyä takaisin Ranskan riviin.

Seuraavana iltapäivänä Ristiretkikaupungin vankat muurit saavutettiin. Tripolin linnakkeen kupeessa sankarimme onnistuivat vaatimaan sisäänpääsyä itselleen ja kymmenelle arabeilta huostaanotetulle ratsulleen.

Helpottuneina pitkän partiomatkansa todennäköisestä päätöksestä, urhot majoittaituivat majatalo Autuaaseen Aikaan. He tarjosivat myös varjagi Knutille leposijan. Majatalossa Isaac tutustui Akkon taisteluissa lyötyyn Temppeliritari Veli Sebastianiin, jonka murtunut mieli sai uutta puhtia nuoresta temppeli-kersantista. He kävivät viemässä Libanonvuorilla kaatuneen Veli Carmelon miekan Tripolin Pyhiinvaeltajien Kappeliin, toivoen samalla kappelin Sisarelta siunausta. Siunattuaan veli Sebastianin, sisar Martta kävi kuitenkin vaikeaksi ja kieltäytyi siunaamasta sankareitamme. Pöyristyneinä he marssivat takaisin majataloon.

Tripoli

Kolme päivää myöhemmin aamun koitteessa uutiset Ranskan ja Antiokia-Tripolin armeijan saapumisesta Tripolin edustalle saavutti sankarimme. He lähtivät oitis tervehtimään omiaan. Kersantti Cascoun kuolema otettiin surulla vastaan, mutta Chevalier Herve le Gris vei urhot paronin puheille, sillä heidän hallussaan oleva kirje Johaniittain Suurmestarilta olisi toimitettava oitis itselleen Kuninkaalle. Voimistunut Argentanin Paroni Faucon vei urhot kuuliaisesti Komentajakenraali Kreivi Vigorouxin luo. Siniviittainen ja luihupartainen mies olisi mieluusti toimittanut kirjeen itse kuninkaalle, mutta suostui järjestämään kiireisen audienssin hänen ylhäisyytensä kanssa. Toverimme vakuuttuivat Kreivi Vigorouxin vehkeilyistä, sillä hänen kädessään huomattiin Mustan Lohikäärmeen sormus, salaliiton merkki!

Ranskan kuningas Filip II Augustus oli tutustumassa Tripolin ja Antiokian ruhtinaan Bohemold IV palatsiin, kun Kreivi Vigoroux toi heidät audienssille. Hänen majesteettinsa läsnäolo näin läheltä koettuna oli kerran elämässä koittava kunnia, ja sankarimme antoivat Suurmestari Garnier de Nablesin sinetöidyn kirjeen hallitsijalleen. Ärsyyntyneenä tämä viittoi heidät tiehensä.
Ristiretkeläisemme palasivat kaduille rahvaan pariin, epäillen Suurmestari de Nablesin kirjeessään vaatiman pikamarssin Jerusalemiin tapahtuvan hyvin pian.