Deus Vult!

Ristiretki armeija eteni Tripolista etelään, kohti Nasaretin kaupunkia. Koleiden päivien ohjelmana oli muonankeruu, johon urhommekin osallistuivat. Oli käynyt ilmi että usean armeijan läsnäolo yhdistettynä huonoon satokauteen oli aikaansaanut pienimuotoisen nälänhädän Pyhän Valtakunnan alueelle, joten jokainen kivi oli käännettävä ravinnon toivossa. Pienestä Kaananin-maan rannikkokylästä sankarimme joutuivat koluamaan jok’ikisen kivimajan, kunnes löysivät muinaisille hengille tarkoitetun ruoka-alttarin, jonka antimet kelpasivat paluuviemisiksi armeijalle. Kuivatut hedelmät ja liha olivatkin hyvää murkinaa nälkäisille, mutta yön tunteina soturimme saivat maksaa alttariluolan häpäisystä. Unen ja todellisuuden sekoittuessa kuolemaa huokuvat paholaisvainajat yrittivät nitistää toveriemme henget, mutta he löylyttivät tämän esteen kuin unissaan. Tulevina päivinä saatiin myös ensimerkit Englannin armeijasta, ja lopulta sinetti Richard Leijonamielen lähdöstä kohti Jerusalemia, sillä kahdeksann...

Vietyään Johaniittojen Suurmestarin kirjeen kuningas Filip II Augustukselle, sankarimme palasivat Argentanin sotajoukkojen pariin. Päivä kului vaihdellen kuulumisia vanhojen men-at-arms tuttujen ja leiriläisten kanssa. Kersantti Birinus toivotti urhomme takaisin ruotuun, mutta ensin he viettäisivät viimeisen yön jo maksetussa majatalossa. Autuas Aika olikin täynnä väkeä armeijan väen nauttiessa kaupungin antimista. Saraseenien vankina ollut Knut Knutssen toi kaksi varjagi-toveriaan mukanaan, ja pyysi pelastajiaan karahveille. He kertoivat myös Roupenia etsineestä ranskalaismiehestä, mutta vanha kunnon RuRu antoi tuttavansa odottaa seuraavaan päivään ja ryyppäsi pohjoisen miesten kanssa. Seuraavana aamuna hyvä olo ja saappaat olivat tiessään, ja päivä alkoi kohmeisesti. Pakattuaan reppunsa nuoret toverimme lähtivät lampsimaan takaisin Argentanin leiriä kohden, mutta sattuivat todistamaan kolmen vainajan nostoa Kadisha-joesta. Urhomme kauhistuivat huomatessaan, että vainajien kasvot oli ...

Sankarimme olivat partioineet Antiokiasta kohti Krak des Chevaliersia jo viidettä päivää. Mielialat olivat maassa sillä retkueemme kapsakeistä löydetyt repaleiset kasvot olivat rikkoneet partion moraalin. Cascou, Jean Luc ja tämän nostoväkiseuralaiset Babtiste ja Thiebaut pitivät urhoja syyllisinä Argentanin armeijaa piinanneeseen sarjamurhien ketjuun, urhojemme vannoessa syyttömyyttään. Viimeistään Ritarilinnassa partion olisi valittava kantansa edellisyön paljastuksiin. Matka oli siis syystäkin tuskainen, eikä mukana rahdattava nilkkansa rikkonut Thiebaut helpottanut sitä. Keskeltä kivikkoista pensaserämaata partio löysi vanhan pikkukylän raunioituneet jäänteet. Jäljellä oli vain yksi vanha sokea kyläläisukko vuohineen, sekä selkeät viitteet joukkomurhasta, sillä kymmenet kelmeät luurangot olivat peittämättöminä hiekkatuulessa. Sokea ja liki mykkä ukko ei reagoinut kuulusteluihin, joten partiomme päätti jatkaa matkaa, teurastaen vanhuksen kirotulta vaikuttaneen vuohen varmuuden vuoks...

Part I - Guest from the East Oli Jouluyö Herran vuonna 1191, Antiokian ristiretkiruhtinaskunnassa. Myös urhomme juhlistivat Kristuksen syntymää kuuntelemalla Antiokian Latinalaisen Patriarkan Aemery Limogesilaisen saarna pyhän kaupungin ruuhkaisessa keskustassa. Patriarkan seurana olivat Antiokian hallitsija Bohemold III sekä Kuningas Filip II Augustus. Aamulla Sisar Petra antoi heille tekemänsä joululahjajuomat lahjaksi, mutta pyysi myös kertomaan sedälleen Mykkä-Kálmánille haluavansa antaa tällekin lahjajuoman, sillä hän ollut aamusta löytänyt tätä leiristä. Rentoutuneet sankarimme viettivät rauhallisen joulupäivän kaupungilla. Illalla he lähtivät Paroni Fauconin seuraksi tapaamaan Samarra’laista maaherraa Sharif Faheem al-Alghadab:ia. Sharif al-Alghadab oli esittäytynyt osana shia-muslimeita, jotka eivät hyväksyneet Sunni Saladinin ekspansionistisia pyrkimyksiä. Hän oli innostunut paronin sankaritekopuheista ja halunnut kuulla lisää. Joten paronipa keksi ottaa sankarit itsensä mukaa...

Gergel-kukkula ja sen epäpyhät asukit noituuksineen olivat jääneet taakse, kun urhomme juoksivat aikaa vastaan kohti Sopronin kaupunkia Unkarin Kuningaskunnan ja Pyhän Roomalaissaksalaisen Keisarikunnan rajalla. Vaikka noidan maja oli muisto vain, tunsivat sankarimme, ettei kaikki ollut vielä ohi. Levättyään yön yli, he tapasivat ryhmän paikallisia miehiä, joiden päämääränään oli tutkia Gergel-kukkulan pakanariittien syytä. Miehiä johtanut sisterssiläismunkki Varga käyttäytyi kuitenkin uhkaavasti myös ristiretkeläisiämme kohtaan, ja asettui avoimeen konfliktiin. Valitettavasti munkin offensiivi kokeneita sotaratsujamme vastaan oli lyhyt ja munkille turmiollinen. Kyläläisten sännätessä karkuun, seivästetty munkki puhui kuitenkin noidan suulla, ja urhomme tiesivät vanhan akan vannovan kostoa tapahtuneesta. Sairas Paroni Faucon ja hänen hoitajansa Haudattuaan epäonniseen välikäteen joutuneen lumotun munkin matalaan hautaan, sankarimme jatkoivat matkaansa Argentanin sotaväen leir...

Argentanin sotaväki oli edennyt rivakasti kohti Vézelayn suurta kokoonpanoa pian jo neljättä viikkoa ja leiriytyivät vanhaan metsikköön Vezelayn länsipuolella. Toimittaessaan omalla vuorollaan joukkueensa ruokahuoltoa, sankarimme Isaac, Roupen ja Durant onnistuivat kaatamaan ei vain yhtä, vaan kaksi kookasta villisikaa. Suuren kaadon riemu jäi pian kuitenkin taka-alalle, sillä yön tunteina koko leiri hälytettiin jalkeille. Tuntematon taho oli surmannut kaksi sankareitamme auttanutta nostoväen miestä, riistäen miehiltä näiden kasvot veitsellä leikaten. Paroni Faucon puhutteli järkyttynyttä sotajoukkoa seuraavana aamuna, vannoen ettei asia jäisi siihen. Siihen se kuitenkin meinasi jäädä, sillä jo muutamaa päivää myöhemmin Chamoux metsän lehvästöt jäivät taakse ja Vezelayn massiivinen joukkojen kokoonpano levittäytyi ristiretkeläistemme edessä. Ranskan kuningas Filip II Augustuksen ja Englannin kuningas Richard Leijonamielen armeijoiden keihäänkärjet ja kypärät kimmelsivät auringossa, k...