Chapter V - The Hills of Styria | Steirmark

Barbarossa Ikoniaassa

Paroni Fauconin Argentalainen sotajoukko jatkoi Ranskan armeijan keihäänkärkenä kohti Unkarin Sopronia, kääntyäkseen tämän jälkeen kohti etelää ja Konstantinopolia. Heinäkuun 16. päivänä sotajoukon leiriin ratsasti ryhmä Temppeliritareita, joiden tehtävänä oli palauttaa sodassa kaatuneen mestarinsa miekka takaisin Ranskaan. He kertoivat uutisia Sulttaani Saladinin ja Guy De Jerusalemin joukoista Akkon lähettyvillä, ja kuinka Keisari Barbarossa oli lyönyt Rumin sulttaanikunnan Ikoniaan taistelussa toukokuun lopulla. Seuraavana aamuna paroni Faucon kiitti henkilökohtaisesti menneiden päivien uroteoista ja uhrauksista. Palkkioksi hän luovuttikin marttyyri Ricfriedin taittuneen rautaristin urhojen kannettavaksi. Keskustelun yhteydessä kävi myös ilmi että Paroni oli sairas. Hänen pyynnöstään sankarimme lupasivat matkata läheiselle Zellernin vanhalle kappelille hakemaan tunnettua parantajaa ja temppeliritaria, Isä Igmaria leiriin paronin avuksi. Tämä kävi urhoillemme mainiosti, sillä temppeliritarit Guillaume ja Rostang olivat vihjaillleet Isaacille isä Igmarin auttavan mielellään nuoria uskonmiehiä löytämään kutsumuksensa.

Läksiessään kohti parin päivän patikan päässä olevaa puukappelia, urhomme ottivat mukaansa Alpeilta, Regerburgista, varastamansa hopearahat, sillä niiden kuljettaminen sotaväen mukana oli käynyt liian kuumottavaksi. He etsivät sopivaa kätköpaikkaa pitkään, kunnes päätyivät yksinäisen vanhan pyökin oksankoloon. Sieltä aarteen saisivat ne jotka palaisivat hengissä takaisin pyhältä maalta. Samana iltana yöunet keskeytti kaukaisella itäisellä kukkulalla palava roihu, jonka syytä ja merkitystä sankarimme saattoivat vain arvailla käydessään takaisin nukkumaan.

Aconitum | Wolfsbane | Monkshood

Seuraavana päivänä kulkiessaan vihannan pellon poikki, saapui urhojamme vastaan seitsemän kaukomailta saapunutta ratsastajaa. Nuori Klaus epäili miehiä bulgaari-palkkasotureiksi ja ratsumiehet osoittivat epäilyn sangen todeksi, laukatessaan peitset tanassa kohti retkeilijöitämme. Isaac pysäytti bulgaarien syöksyn julistamalla Herraansa pieteetillä, joka sai bulgarialaiset ratsut kavahtamaan takajaloilleen. Kun hyökkääjien etulyöntiasema oli nollattu, oli jälleen lihan aika taipua teräkselle, soturiemme hakatessa palkkasotureita kappaleiksi yksi toisen jälkeen. Epäilyt miesten tarkoitusperistä velloivat loppumatkan ajan. Yövyttyään ojanpenkalla suojassa katseilta, sankarimme saavuttivat Zellernin puukappelin seuraavana päivänä. Isä Igmar ja nuori akolyytti Nikko ottivat urhomme ilolla vastaan. Isaac vietti hartaan hetken yhdessä vanhan papin kanssa ja vannoi tälle ja kaikki valtiaalle valloituksen valan, ensimmäisen askeleen matkallaan pyhäksi soturiksi. Isä Igmar ei kuitenkaan suostunut jättämään kappeliaan, vaan neuvoi urhojamme matkaamaan läheiselle Gergel-kukkulalle, jossa kasvaa Arconitum – Munkinhuppu kasvia. Kasvin kukista uutettu teejuoma parantaisi paronin sairauden, mutta Igmar varoitti sankareitamme mittaamaan kukan lehtien määrän tarkoin.

Illan suussa urhomme majoittautuivat Fellbrigin kylässä ystävällisten maanviljelijöiden Mona & Anders luona. Ennen lähtöään seuraavana aamuna sankarimme asioivat vielä Ransmeyerin kyläkaupassa, päivittäen varusteitaan. Vietettyään aamupäivän kavuten rytekköistä kukkulaa ylöspäin, löytäen samalla varoittavia merkkejä pakanallisista menoista. Lopulta kukkulan laelta he löysivät palaneen puukrusifiksin ja ymmärsivät nähneensä sen palavan toissa yönä. Mutta kukkulalla oli myös uhkaavia susia, sekä ristillä poltettu vainaja, joka alkoi liikkumaan hyvin eläväiseen tapaan. Lyötyään susilauman ja niitä seuranneen elävän kuolleen, jäivät sankarimme epäuskoisina etsimään rohtokasveja. Etsintä oli tulokseton, mutta taistelun ääniä ihmettelemään tullut vanha rouva Szabina esittäytyi ja kertoi poimineensa Munkinhuppua mökkiinsä. Epäillen mummon suunnittelevan vähintäänkin nelosmurhaa, sankarimme seurasivat rouvaa alas ryteikön läpi rämeiselle suolle, jonka keskellä rouvan umpeen kasvanut mökki odotti varomatonta kulkijaa.

Epäillen rouvaa noidaksi, sankarimme astuivat silti tämän mökkiin, joka oli sisustettu kummallisilla keppivirityksillä, oravan kalloilla, kuivatuilla kyylyhteillä ja elävillä jäniksen ja hyönteisen ristisiitoksilla. Mummon vielä kertoessa Munkinhupun käyttöohjeita,Klausilla naksahti ja hän ryhtyi pakokauhun vallassa takomaan mökin ovea auki. Vanhus näkikin parhaakseen hyökätä hyönteisrusakkoineen urhojemme kimppuun, estääkseen sankariemme poistumisen. Noita, saati sekasikiöt, eivät kuitenkaan mahtaneet mitään Jeesuksen Kristuksen Teräkselle, joten rouva pakeni omaan soppapataansa, kadoten katalasti kesken kamppailun. Tällöin tämän hirvittävät taiat raukesivat, ja urhomme näkivät pilkkoneensa tukun lapsia rusakkohirviöiden sijaan. Kauhistuneina he pussittivat Munkinhupun kukat ja pakenivat majasta, sytyttäen sen ja jos luoja suo, piiloutuneen noidan tuleen. Liekkien jäädessä kuitenkin pelkäksi sankaksi savuksi, toverimme ryntäsivät matkaan läpi metsän, suuntanaan Sopron, jonne Argentanin sotaväki oli matkaansa jatkanut.

Todennäiköinen noidan maja