Chapter II - Heroic Deeds
Paroni Fauconin Argentalainen sotajoukko oli vihdoin päässyt matkaan. Sen sotavahvuus oli sadan miehen luokkaa. Paroni Fauconin toistakymmentä miestä kattava n seurueen merkittävimmät nimet olivat viisi chevalier-ritaria, Vernon, Gopert De Bon, Ricfried, Herve Le Gris ja Marian.Paronin miesten lisäksi sotajoukkoon kuului kaksi men-at-arms ammattisotilaiden joukkuetta, joista Kersantti Cascoun johtamaan ryhmään neljä sankariemme kuului. Muita joukkueen jäseniä ovat mm. Engelsmanni-William, jonka isovanhemmat olivat kanaalin takaa, Lacanin veljekset Jean-Luc & Jean-Luis, ruskeatukkaiset kaksoset. Ponce, varstaa heiluttava pihkanpurija. Nilkka-Ditir, joka ei pärjännyt hetkeäkään ilman raskaita saappaitaan. Mäyrä- Suidger, jonka pahankatkuinen viitta oli kursittu kokoon useasta mäyrästä, Folminon D’Mortain, länsi-normandiasta kotoisin oleva sotakassaralla varustettu palkkasoturi, Carambol, punaposkinen ja hiljainen mies, Franc, jonka mustavalkoista Argentanin tunikaa sitoi komea nahkavyö sukusoljella varustettuna. Hector Basaz ystävällinen ammattisotilas kilvellä ja kirveellä sekä erikoisella huumorintajulla, sekä Arnu, nuorehko kaveri, joka viihtyi yllättävän usein ilman tunikaansa.
Loput Argentanin sotajoukosta oli talonpojista koostuvaa nostoväkeä, joka oli kuritonta ja alivarustettua. Tästä huolimatta joukko oli edennyt jo viiden päivän ajan kohti Vézelayn kokoontumiskenttiä. Argentan oli jäänyt taakse ja sotajoukko keräsi lisää varusteita Orleansin kunnassa, Le Baudryn kylän niityillä. Huoltojoukkoihin kuuluva leipuri Tournebulle oli pyytänyt Kersantti Cascoulta miehiä noutamaan täytetettä tämän piiraisiin, joten sankarimme löysivät itsensä marssimasta kohti Rupimäkenä tunnettua kukkulaa tarkoituksenaan kerätä säkilliset raparperia. Ylevöittävä toimeksianto sai mielenkiintoisen käänteen, kun raparperinlehvien seasta kömynnyt vanha ukko alkoi haastamaan riitaa heidän kanssaan.
 |
| Verellä ostettua raparperia |
Lopulta he suostuivat vastaamaan äijän arvoituksiin henkiensä pitimiksi, mutta ukko virkkoi niin kieroja loruja, että tämä oli taltutettava veitsin ja peitsin. Vaikka he kaikki vannoivat nähneensä kuinka Rupimäen ukkeli lyötiin kuoliaaksi, ei tämän ruumista enää löydetty raparperinlehtien seasta. Yhteisellä päätöksellä sankarit päättivät vaieta tapauksesta, noidaksi leimaantumisen uhalla. Palatessaan kohti leiriä, he oppivat lähikylän tytöiltä kukkulalla majailevasta galli-hengestä nimeltä Rubilix, jonka piirteet sopivat outoon ukkeliin.
Myöhemmin samana päivänä leiriä kohtasi onnettomuus, sillä yksi toisen Men-at-Arms joukon sotureista löydettiin pahoin vammautuneena. Syyttävä sormi osoitti kohti paikallista mylläriä, jonka luota mies oli tovereineen noutanut jauhoja. Kersantti Cascou vaistosi raparperipiirakkansa olevan vaarassa, joten hän komensi vapaalla olevasta omasta joukkueestaan tarinamme sankarit tutkimaan tapahtunutta. Tapahtunut kosketti myös itseään Paroni Fauconia, joka määräsi chevalier Gopert De Bonin johtamaan tutkimusta. Mukaansa he saivat vielä kaksi reipasta nostoväen edustajaa, keihäsmiehet Sissonin ja Morven. Ritari De Bon joutui kuitenkin luopumaan osuudestaan tutkimusryhmän johdossa, sillä hän oli vahvasti humaltunut. Sankarimme jatkoivat silti edespäin, jättäen väkevän ritarin lepäämään aseenkantajansa kanssa pusikkoon.
Löydettyään lyhyen patikan jälkeen mylläri Effrayn tuulimyllyn, urhomme todistavat tuoretta murhapaikkaa. Yksi kadonneista sotilaista oli surmattu myllyn oven eteen mitä raainta voimaa käyttäen. Tästä huolestuneina, sankarimme hiipivät sisään myllyyn, nähden toisen vainajan jauhopölyn peittämien myllynkivien juurelta. Tällöin itse mylläri Effray näyttäytyi, katuvana ja tunteiden vallassa mutta järkipuheiden sijaan hän kävi heidän kimppuunsa suurella puisella työvasaralla. Mies oli valtava, eivätkä miekan iskut pidätelleet häntä, saati sitten tyrmäykseen tähtäävät lyönnit. Lopulta teräs oli purrut lihaa tarpeeksi, ja itkevä jätti kaatui myllynkiviensä viereen. Uupuneina sankarimme suorittavat vielä kontaktialueen laajemman haravoinnin, löytäen jälleen viitteitä todellisuutta hämärtävistä käänteistä. Sillä mies jota vastaan he olivat taistelleet ei ollut mies lainkaan, vaan myllärin hengen ilmentymä, sillä Roupen löysi myllärin ruhon hirttäytyneenä myllynharjan akselinvarteen. Tämä tieto koetteli nuoren Isaacin uskoa, kuinka saattoi olla että heidän kohdalleen oli langennut tällainen määrä selittämätöntä epäpyhyyttä näin lyhyessä ajassa? He palasivat vakavina takaisin leiriin, poimien mukaansa jo hieman paremmassa hengessä olevan chevalier Gobert de Bonin, joka luonnollisesti otti kaiken kunnian vainajien takaisin saamisesta ja murhanhimoisen myllärin surmaamisesta.
Kolme päivää myöhemmin sotajoukko eteni läpi Mercourin metsän, kun ritari Ricfriediä lähestyi paikallinen mies Denis mukanaan nähtävästi täytetty kissa nimeltään Pietari. Vauhkoontunut mies pyysi Paronin joukoista miehiä selvittämään mitä kissalle oli käynyt kananhäkissä, jossa heidän kukkonsa Carloman sähisi kuin villipeto. Ricfried määräsi Cascoun Colme Covaa, eli sankarimme, jälleen asialle, sillä nämä olivat viime päivinä ansioituneet vähäpätöisissä, mutta sangen viihdyttävissä uroteoissa. Matkalla kohti Denisin torppakylää, tämä kertoi epäilevänsä kukonpojan olevan vesikauhuinen tai muuten vain riivattu. Koko torpparikylä oli kokoontunut katsomaan kun sankarimme vyöryttivät Deniksen kanalan. Häkissä todella oli pahansisuinen kukonpoika, joka kävi päälle raivokkaasti. Onneksi se oli vain kapinen otus ja kuoli modernien kamppailuaseiden terhakkaisiin iskuihin. Mutta tarkempi tarkastelu paljasti Carloman-kukon olevan varsin ruma yksilö, jota vanhat ämmät saattaisivat tarinoissa kuvata kukko-lisko basiliskiksi.
Ristiretkeläistemme vankoista otteista vakuuttunut kylän diakoni Laurent lähestyi heitä, sillä nyt kun he olivat paikalla, oli hänelläkin pieni palvelus pyydettäväksi. Pyhän Estellen luostarin rauniot sijaitsivat torpparikylän laidalla ja diakoni Laurentin elämäntehtävänä oli raunioiden vanhan hautausmaan huolenpito. Viime aikoina jokin otus oli kaivanut hautoja auki ja herkutellut vainajilla. Diakoni oli nähnyt suurehkon olennon luikahtavan luostarin raunioiden sekaan. Kuten jokainen itseään hartaaksi kristityksi kutsuva, sankarimme lupasivat oitis selvittää tapahtuneen ja laskeutuivat luostarin raunioiden sisään johtavaan onkaloon.
Sisältä sankarimme löysivät Lavignen suvun sukukryptan, joka oli tuoreeltaan avattu. Työntyessään syvemmälle saastaisen veden täyttämään synkkään hautaan, urhomme pelkäsivät pyhänhäväistystä. Mutta häväistys odotti heitä, sillä kryptassa ei ollut vain yhtä, vaan useampi ihmismäinen olento, jotka kävivät päälle kuin riivattuina lihanhimostaan. Niiden kuivankosteat ruskeat ruumiit olivat omituisten riimumaisten tatuointien peitossa, ja lopulta voitettuaan olentojen raatelevassa kamppailussa, sankarimme tutkivat näitä tarkemmin. Olennot olivat mitä ilmeisemmin guuleja, kenties luostarin polttaneita pohjoisen miehiä, joiden kohtaloksi oli koitunut jokin epäpyhä kirous. Diakoni Laurent oli kiitollinen että sankarit olivat surmanneet nämä Saatanan demonit, ja ojensi heille palkkioksi suurimman aarteensa, Pyhän Sebastianin Nuolenkärjen.
Uupuneina, saappaansa täynnä ruumisvettä, urhomme askelsivat kohti Ercevilleä, liittyäkseen osaksi Argentanin sotajoukon retkeä, josta on risti kaukana.
Myöhemmin samana päivänä leiriä kohtasi onnettomuus, sillä yksi toisen Men-at-Arms joukon sotureista löydettiin pahoin vammautuneena. Syyttävä sormi osoitti kohti paikallista mylläriä, jonka luota mies oli tovereineen noutanut jauhoja. Kersantti Cascou vaistosi raparperipiirakkansa olevan vaarassa, joten hän komensi vapaalla olevasta omasta joukkueestaan tarinamme sankarit tutkimaan tapahtunutta. Tapahtunut kosketti myös itseään Paroni Fauconia, joka määräsi chevalier Gopert De Bonin johtamaan tutkimusta. Mukaansa he saivat vielä kaksi reipasta nostoväen edustajaa, keihäsmiehet Sissonin ja Morven. Ritari De Bon joutui kuitenkin luopumaan osuudestaan tutkimusryhmän johdossa, sillä hän oli vahvasti humaltunut. Sankarimme jatkoivat silti edespäin, jättäen väkevän ritarin lepäämään aseenkantajansa kanssa pusikkoon.
Löydettyään lyhyen patikan jälkeen mylläri Effrayn tuulimyllyn, urhomme todistavat tuoretta murhapaikkaa. Yksi kadonneista sotilaista oli surmattu myllyn oven eteen mitä raainta voimaa käyttäen. Tästä huolestuneina, sankarimme hiipivät sisään myllyyn, nähden toisen vainajan jauhopölyn peittämien myllynkivien juurelta. Tällöin itse mylläri Effray näyttäytyi, katuvana ja tunteiden vallassa mutta järkipuheiden sijaan hän kävi heidän kimppuunsa suurella puisella työvasaralla. Mies oli valtava, eivätkä miekan iskut pidätelleet häntä, saati sitten tyrmäykseen tähtäävät lyönnit. Lopulta teräs oli purrut lihaa tarpeeksi, ja itkevä jätti kaatui myllynkiviensä viereen. Uupuneina sankarimme suorittavat vielä kontaktialueen laajemman haravoinnin, löytäen jälleen viitteitä todellisuutta hämärtävistä käänteistä. Sillä mies jota vastaan he olivat taistelleet ei ollut mies lainkaan, vaan myllärin hengen ilmentymä, sillä Roupen löysi myllärin ruhon hirttäytyneenä myllynharjan akselinvarteen. Tämä tieto koetteli nuoren Isaacin uskoa, kuinka saattoi olla että heidän kohdalleen oli langennut tällainen määrä selittämätöntä epäpyhyyttä näin lyhyessä ajassa? He palasivat vakavina takaisin leiriin, poimien mukaansa jo hieman paremmassa hengessä olevan chevalier Gobert de Bonin, joka luonnollisesti otti kaiken kunnian vainajien takaisin saamisesta ja murhanhimoisen myllärin surmaamisesta.
Kolme päivää myöhemmin sotajoukko eteni läpi Mercourin metsän, kun ritari Ricfriediä lähestyi paikallinen mies Denis mukanaan nähtävästi täytetty kissa nimeltään Pietari. Vauhkoontunut mies pyysi Paronin joukoista miehiä selvittämään mitä kissalle oli käynyt kananhäkissä, jossa heidän kukkonsa Carloman sähisi kuin villipeto. Ricfried määräsi Cascoun Colme Covaa, eli sankarimme, jälleen asialle, sillä nämä olivat viime päivinä ansioituneet vähäpätöisissä, mutta sangen viihdyttävissä uroteoissa. Matkalla kohti Denisin torppakylää, tämä kertoi epäilevänsä kukonpojan olevan vesikauhuinen tai muuten vain riivattu. Koko torpparikylä oli kokoontunut katsomaan kun sankarimme vyöryttivät Deniksen kanalan. Häkissä todella oli pahansisuinen kukonpoika, joka kävi päälle raivokkaasti. Onneksi se oli vain kapinen otus ja kuoli modernien kamppailuaseiden terhakkaisiin iskuihin. Mutta tarkempi tarkastelu paljasti Carloman-kukon olevan varsin ruma yksilö, jota vanhat ämmät saattaisivat tarinoissa kuvata kukko-lisko basiliskiksi.
 |
| Carloman - kukko-lisko |
Ristiretkeläistemme vankoista otteista vakuuttunut kylän diakoni Laurent lähestyi heitä, sillä nyt kun he olivat paikalla, oli hänelläkin pieni palvelus pyydettäväksi. Pyhän Estellen luostarin rauniot sijaitsivat torpparikylän laidalla ja diakoni Laurentin elämäntehtävänä oli raunioiden vanhan hautausmaan huolenpito. Viime aikoina jokin otus oli kaivanut hautoja auki ja herkutellut vainajilla. Diakoni oli nähnyt suurehkon olennon luikahtavan luostarin raunioiden sekaan. Kuten jokainen itseään hartaaksi kristityksi kutsuva, sankarimme lupasivat oitis selvittää tapahtuneen ja laskeutuivat luostarin raunioiden sisään johtavaan onkaloon.
Sisältä sankarimme löysivät Lavignen suvun sukukryptan, joka oli tuoreeltaan avattu. Työntyessään syvemmälle saastaisen veden täyttämään synkkään hautaan, urhomme pelkäsivät pyhänhäväistystä. Mutta häväistys odotti heitä, sillä kryptassa ei ollut vain yhtä, vaan useampi ihmismäinen olento, jotka kävivät päälle kuin riivattuina lihanhimostaan. Niiden kuivankosteat ruskeat ruumiit olivat omituisten riimumaisten tatuointien peitossa, ja lopulta voitettuaan olentojen raatelevassa kamppailussa, sankarimme tutkivat näitä tarkemmin. Olennot olivat mitä ilmeisemmin guuleja, kenties luostarin polttaneita pohjoisen miehiä, joiden kohtaloksi oli koitunut jokin epäpyhä kirous. Diakoni Laurent oli kiitollinen että sankarit olivat surmanneet nämä Saatanan demonit, ja ojensi heille palkkioksi suurimman aarteensa, Pyhän Sebastianin Nuolenkärjen.
Uupuneina, saappaansa täynnä ruumisvettä, urhomme askelsivat kohti Ercevilleä, liittyäkseen osaksi Argentanin sotajoukon retkeä, josta on risti kaukana.
 |
| Usko tai älä, Pyhä Sebastian selvisi nuoliteloituksestaan, ja tuli myöhemmin surmatuksi kapuloin, herjattuaan keisaria. |