Chapter IX - The Passage of Christ

27.9.1190. Oli kulunut kolme viikkoa siitä kun Anjoun joukot oli tuhottu vehkeilevien Bysanttien yllätyshyökkäyksessä. Tästä tulistuneena, Kuningas Filip Toinen Augustus oli käskenyt Bysanttien hallitseman Stralitsionin bulgaarialaiskaupungin piiritettäväksi. Pitkät päivät tien päällä olivat vaihtuneet pitkiksi päiviksi täynnä odottelua, valmisteluja, harjoittelua, varustautumista sekä vihapuheita. Bysantin valtias Iisak Toinen Angelos oli astunut harhaan Jumalan polulta, eikä tämä tahi sotaväkensä tulisi ansaitsemaan tippaakaan armoa, ellei hän kadu ja luovuta valtakuntansa ja varustuksensa pyhän asian käyttöön. Stralitsionin hallitsija Lordi Zephyrinus ei ollut suostunut kuningas Filipin antautumiskäskyyn, vaan paloitteli ja heitätti kuninkaan puhemiehenä toimineen Paroni Bougieen muureiltaan, kohti jokaista ilmansuuntaa. 

Kaupungin pohjoispuolen piirittämiseen osallistui tuhansien muiden fransmannien tavoin myös sankarimme. Yhdessä hommes d'armes soturi Hector Basazin kanssa, toverimme kiertelivät Balkanilaista maaseutua, yrittäen kerätä muonatäydennyksiä Argentanin väelle. Peltojen ja metsien välistä he löysivät Krasavan torpparikylän, jota oli kohdannut murhe. Paikalliset läksyttivät sankareita ranskalaispiirittäen käyneen jo kylässä, ja syvä järkytys oli saanut tunnetun kyläläisen Maria Ypurskan heittämään lusikan nurkkaan. Myös puunveistäjä Spasov antoi ranskalaisten tavoille huutia, sillä kylässä aiemmin vierailleet miekkoset olivat tärvelleet tämän Kristus-veistoksen ja anastaneet sen pään. Hään kuitenkin pyysi urhojamme tuomaan pään takaisin, ja vastapalvelukseksi paljastaisi kriittistä informaatiota Stralitsionin linnakkeesta. Koska piirittäminen oli toimena lähtökohtaisen tylsää ennen massavyörytystä, ottivat urhomme sivutehtävän riemulla vastaan.

Vulgaarin briljanttia ristiretki-irtaimistoa

Rakia-paukkujen ja veistäjän kisällin Pasklevin vihjeiden ansiosta sankarit osasivat epäillä Dordognen kreivikunnan sotureita. Pään vienyt kunniaton herranpalvelija Dis löytyi pitkällisen tutkimuksen jälkeen, ja kookas korsto suostui luovuttamaan nuijaksi muokkaamansa veistoksen sankareille kirpakan väittelyn ja noppapokerin päätteeksi. Kuvanveistäjä Spasov oli tyytyväinen saatuaan veistoksensa pään takaisin, vaikka irvokkaaseen irvitykseen loihditut kasvot olivat puistattavaa katseltavaa. Sanojensa mittaisena hän kertoi Yupit-metstästä, jonka kätkäissä hän ja oppipoikansa olivat kerran todistaneet aatelisten salatunnelin suuaukkoa. Kisälli Pasklev lupautui johtamaan urhot puoliltaöin paikalle, sillä tunnelin sai auki vain sisältä, ja yön pimeimpien hetkien turvin piiritetyt bysantit käyttivät sitä salakuljetukseen. 

Raportoituaan läpimurrostaan Chevalier Herve Le Grisille, saivat urhot avukseen koko Cascoun joukkueen. Le Gris ja Cascou olivat tietoisia tulevan aamun suunnitellusta hyökkäyksestä kaupungin linnoituksia vastaan, ja jokainen mieshenkiä säästävä keino oli syytä käyttää. Eipä aikaakaan kun urhomme odottivat metsän sateisen sammaleeseen painautuneina salaoven aukeamista. Kuvanveistäjä ei puhunut palturia, ja lopulta kaupungin vartija astui esiin. Yllättämällä vartijan ja tämän kumppanit perinpohjaisesti, urhomme saivat salatunnelin eteiskellarin haltuunsa. Kellarista tie jatkui muinaiseen käytävään, joka saattoi olla jopa roomalaisten rakentama. Cascoun ohjeistuksesta, sankarimme etenivät ensin pitkin tuota vanhaa tiilitunnelia. Lopulta tie päättyi suureen sylinterin muotoiseen kammioon, jonka seinillä oli useita vastaavien tunnelien aukkoja. Huone saattoi olla osa muinaista vesijärjestelmää, ja bysanttivartioiden jättämien tikapuiden avulla Roupen alkoi haistella tietä. Huolimatta henkiin jätetyn bysanttivartijan ohjeista, sankarimme äkkäsivät valoa yhden tunnelin päässä. Mutta valoa vasten välähti tumma krusifiksin silhuetti, ja urhomme eivät voineet olla säntäämättä liukenevan valoilmiön perään. Kersantti Cascoun sihisi pysähtymiskäskyjä turhaan, sillä seikkailukiima oli vallannut nuoret sankarimme. He jatkoivat matkaansa yksin.

Ristit olivat runsaat

Ohitettuaan keskellä käytävää seisovan puukrusifiksin, sankarimme saapuivat vanhalle metalliovelle. ”Ora pro vivis – Rukoile elävien puolesta” oli kirjoitettu oven ylle, ja sankarimme astuivat sisään käytävään, jonka sivuja varjostivat useat lyhyet alkovit. Alkoveissa oli krusifikseja, mutta useisiin oli naulattuna kuivuneita vainajia. Sankarimme kirosivat ääneen, sillä ristiinnaulittujen vainajien päiden tilalle oli aseteltu samanlaisia vääristyneitä puukasvoveistoksia kuin mitä veistäjä Spasovilta oli anastettu. Hirvittävät veistokset riekkuivat alkoveissa, kun urhomme työntyivät syvemmälle, ja lopulta avarampaan saliin. Salin keskellä kohosi muinainen uhrialttari, jonka päältä toverimme löysivät kuivuneen, mutta hitaasti sykkivän sydämen. Iskien siihen tikarinsa, urhomme onnistuivat herättämään muinaisen pahuuden, sillä kymmenet risteille naulatut hahmot olivat riuhtoneet itsensä irti risteistään, ja ympäröivät nyt nelikon.

Joko väkivaltaisen sättäyksen tuloksena tai siihen täysin riippumatta, heidän yläpuoleltaan alkoi kuulua lujaa jylinää. Joko se oli manalan porttien avautumista tai taivaalla löi ukkonen, vai Filip Toinen Augustuksen Ranskan sotaväen uutuuttaan julistavat trebuchet piiritysheittimet, mutta katosta alkoi pudota osia urhojemme niskaan. Lyöden alas viimeisiä vastustajiaan he syöksyivät suojaan pimeään alkoviin, kun koko katto romahti sankariemme yllä.