Chapter XV - The Great Schism
Sankarimme olivat partioineet Antiokiasta kohti Krak des Chevaliersia jo viidettä päivää. Mielialat olivat maassa sillä retkueemme kapsakeistä löydetyt repaleiset kasvot olivat rikkoneet partion moraalin. Cascou, Jean Luc ja tämän nostoväkiseuralaiset Babtiste ja Thiebaut pitivät urhoja syyllisinä Argentanin armeijaa piinanneeseen sarjamurhien ketjuun, urhojemme vannoessa syyttömyyttään. Viimeistään Ritarilinnassa partion olisi valittava kantansa edellisyön paljastuksiin. Matka oli siis syystäkin tuskainen, eikä mukana rahdattava nilkkansa rikkonut Thiebaut helpottanut sitä.
Keskeltä kivikkoista pensaserämaata partio löysi vanhan pikkukylän raunioituneet jäänteet. Jäljellä oli vain yksi vanha sokea kyläläisukko vuohineen, sekä selkeät viitteet joukkomurhasta, sillä kymmenet kelmeät luurangot olivat peittämättöminä hiekkatuulessa. Sokea ja liki mykkä ukko ei reagoinut kuulusteluihin, joten partiomme päätti jatkaa matkaa, teurastaen vanhuksen kirotulta vaikuttaneen vuohen varmuuden vuoksi.
Yöllä kirkas tähtitaivas oli sankariemme ilona vuoden vaihtuessa seuraavaan.
Aamupäivällä partio löysi ristiinnaulittujen miesten ruumiit. He olivat kuolleet todennäköisesti edellisenä yönä, ja väärinpäin käännettyjen krusifiksien takia syyllisiksi epäiltiin Saladinin seljukkeja. Edeten varoivaisemmin, partio havaitsi myöhään iltapäivällä etenevän sotajoukon ääniä. Onni ei ollut heidän kanssaan, sillä osa kaukaisesta sotaväestä oli kääntynyt pohjoiseen heitä kohden. Ratsuosaston lähentyessä ne tunnistettiin arabeiksi, jolloin partiomme valmistautui pikaisesti taisteluun. Loukkaantuneen Thiebaultin hakeutuessa suojaan, muut jäivät taisteluun. Arabiratsukot viilettivät hetkessä heidän niskaansa, mutta urhomme kestivät kuin Herransa kilpi vääräuskoisten vyörytyksen. Ruhjeilla ja kolhuilla, mutta voittamattomina sankarimme kokosivat jälleen partionsa ja hakeutuivat parempaan suojaan, mikäli Saladinin armeijasta eksyisi suurempia joukko-osastoja heidän suuntaansa.
Partion seitsemäntenä päivänä 2. tammikuuta 1191ad urhomme ohittivat vanhoja taistelukenttiä, joissa ruostuneet varusteet ja auringon valkaisemat luut kertoivat karua tarinaansa vuosisatoja jatkuneesta konfliktista. Lopulta kaukaisien kukkuloiden laella heitä tervehti murtumaton linnake, Krak des Chevalries. Tällöin puhumattomuuden padot murtuivat ja nostoväkeläinen Baptiste sanoi aikovansa ilmiantaa partiossa lymyävän murhaajan ensitilassa. Muiden yrittäessä vielä neuvotella jonkin laista järjellistä ratkaisua, joka ei käsittäisi useita surmia, maanpetturuutta ja kuolemansyntiä, entinen kersantti, Cascou menetti malttinsa, ja löi syyttelevän Baptisten miekallaan maahan. Hän julisti olevansa syyllinen kaikkiin leiriä vainonneisiin surmiin, mutta sankariemme oli vaikea uskoa tätä todeksi. Järkytys kääntyi toiseksi, kun rampa Thielbaut otti oikeuden omiin käsiinsä, ja ampui Cascoun jalkajousellaan. Isaac ryhtyi oitis pelastamaan vanhaa kersanttiaan, mutta vasama rinnassaan tämä korisi ja kielsi henkensä pelastamisen. Katsoen merkitsevästi ristiretkeläistä, hän vannoitti viimeisillä voimillaan ”Jerusalem tarvitsee teitä”.
Keskeltä kivikkoista pensaserämaata partio löysi vanhan pikkukylän raunioituneet jäänteet. Jäljellä oli vain yksi vanha sokea kyläläisukko vuohineen, sekä selkeät viitteet joukkomurhasta, sillä kymmenet kelmeät luurangot olivat peittämättöminä hiekkatuulessa. Sokea ja liki mykkä ukko ei reagoinut kuulusteluihin, joten partiomme päätti jatkaa matkaa, teurastaen vanhuksen kirotulta vaikuttaneen vuohen varmuuden vuoksi.
Yöllä kirkas tähtitaivas oli sankariemme ilona vuoden vaihtuessa seuraavaan.
Aamupäivällä partio löysi ristiinnaulittujen miesten ruumiit. He olivat kuolleet todennäköisesti edellisenä yönä, ja väärinpäin käännettyjen krusifiksien takia syyllisiksi epäiltiin Saladinin seljukkeja. Edeten varoivaisemmin, partio havaitsi myöhään iltapäivällä etenevän sotajoukon ääniä. Onni ei ollut heidän kanssaan, sillä osa kaukaisesta sotaväestä oli kääntynyt pohjoiseen heitä kohden. Ratsuosaston lähentyessä ne tunnistettiin arabeiksi, jolloin partiomme valmistautui pikaisesti taisteluun. Loukkaantuneen Thiebaultin hakeutuessa suojaan, muut jäivät taisteluun. Arabiratsukot viilettivät hetkessä heidän niskaansa, mutta urhomme kestivät kuin Herransa kilpi vääräuskoisten vyörytyksen. Ruhjeilla ja kolhuilla, mutta voittamattomina sankarimme kokosivat jälleen partionsa ja hakeutuivat parempaan suojaan, mikäli Saladinin armeijasta eksyisi suurempia joukko-osastoja heidän suuntaansa.
 |
| Saraseenit vyöryivätt urhojamme kohti! |
Partion seitsemäntenä päivänä 2. tammikuuta 1191ad urhomme ohittivat vanhoja taistelukenttiä, joissa ruostuneet varusteet ja auringon valkaisemat luut kertoivat karua tarinaansa vuosisatoja jatkuneesta konfliktista. Lopulta kaukaisien kukkuloiden laella heitä tervehti murtumaton linnake, Krak des Chevalries. Tällöin puhumattomuuden padot murtuivat ja nostoväkeläinen Baptiste sanoi aikovansa ilmiantaa partiossa lymyävän murhaajan ensitilassa. Muiden yrittäessä vielä neuvotella jonkin laista järjellistä ratkaisua, joka ei käsittäisi useita surmia, maanpetturuutta ja kuolemansyntiä, entinen kersantti, Cascou menetti malttinsa, ja löi syyttelevän Baptisten miekallaan maahan. Hän julisti olevansa syyllinen kaikkiin leiriä vainonneisiin surmiin, mutta sankariemme oli vaikea uskoa tätä todeksi. Järkytys kääntyi toiseksi, kun rampa Thielbaut otti oikeuden omiin käsiinsä, ja ampui Cascoun jalkajousellaan. Isaac ryhtyi oitis pelastamaan vanhaa kersanttiaan, mutta vasama rinnassaan tämä korisi ja kielsi henkensä pelastamisen. Katsoen merkitsevästi ristiretkeläistä, hän vannoitti viimeisillä voimillaan ”Jerusalem tarvitsee teitä”.
Cascoun iskemä nostoväkeläinen oli hädin tuskin hengissä, ja partio päätti lähteä nopeasti kohti Krak Des Chevalriesia. Murhamies Cascoun ruumiin he jättivät erämaan armoille, sillä hautausta tai rukouksia tämä ei ansainnut. He olivat vapaita syytöksistä ja voisivat jatkaa Ranskan armeijan kanssa kohti oikeellista määränpäätään Jerusalemia. Mutta jokin Cascoun kuolemassa vaivasi heitä. Se ei niinkään ollut rangaistus, vaan ennemmin vanhan sotilaan harkitsema uhraus.
 |
| Cascou kohtasi loppunsa Syyrian erämaassa 10 mailia Krak de Chevalriesista pohjoiseen. |