Chapter VII - The Battle of Bradarac

Kuningas Filip Toinen Augustuksen armeija oli edennyt rivakasti halki Unkarin kuningaskunnan maiden Anjoun Kreivi Nicollierin sotaväen otettua keihäänkärkiaseman. Paroni Fauconin Argentanilaiset olivat edenneet sotaväen itäisimpänä osastona, turvaten valtaisaa käärmemäistä letkaa idästä tulevilta vaaroilta, kuten bulgaareilta ja Cumanin tataariratsastajilta. Oli kulunut kolme viikkoa Celldömölk-suolla tapahtuneesta välien selvittelystä Ördög-hirviön ja Sopronin kirkon kallisarvoisia aarteita varastaneen miehen kanssa. Sopronista mukaan liittynyt Sisar Petra ja tämän mykkä setä Kalman olivat tuttu näky Kersantti Cascoun soturien iltanuotiolla. Elokuun kahdentenakymmenentenä päivänä Argentanilaiset olivat leiriytyneinä Tonavan etelärannalle, kun Paroni Faucon puhutteli sotajoukkoa, ensi kertaa sitten sairastumisensa yli kuukautta aiemmin.  Menetettyään sairaudelle näkönsä, näki hän edessään vain Herran tien. Ja Faucon kertoi Herran airueen, enkeli Urielin saapuneen tämän uneen. Ilmestyksessään Enkeli oli kehottanut Paronia etsimään kolmen kirkon kaupungin, jonne oli kätketty Pyhän Filipuksen Reliikki. Faucon oli varma että kyseessä oli läheinen Bradaracin kaupunki, joka olisi vajonnut kerettiläisten bogomiliilien käsiin. Päivää myöhemmin Argentanin sotajoukko vyörytti viinitiloilla ympäröidyn pikkukaupungin, ilman merkittävää vastarintaa. Pian kävi myös selväksi että huhut kerettiläislinnakkeesta olivat vahvasti liioiteltuja, mutta Fauconin käskystä Pyhän Filipoksen reliikkien etsintä kävi kuumana. 

Bradaracin asukkaat olivat piiloutuneet koteihinsa

Sankarimme tapasivat kaupungin kaduilla ortodoksipappi Veli Dubravkon, joka kertoi heille kaupungin tarinan ja kuinka kolme pappisveljestä Ratko, Radic ja Radoslav rakensivat kilpaa kolme kirkkoa. Bysantin keisari Konstantinos X Dukas oli vuosia aiemmin suorittanut suuren verollepanon rahoittaakseen Italian normanni-kampanjansa, joten kalleuksia saati reliikkejä kaupungissa ei Papin mukaan enää ollut. Mutta kaupungin ulkopuolella, saarella Tonavan keskellä asui vanha Radovan, Radoslav pappisveljen pojanpoika. Tämän suku oli kaupungin rikkain ja ehkä häneltä löytyisi se mitä ranskalaiset tästä Serbialaisesta pikkukaupungista etsivät. Dubrakov lähetti sankarimme Popadic-kalastajan matkaan, joka souti urhomme vihreäksi rehevöityneelle särkkäsaarelle. Radovan Rasanacin portieeri Ilija otti veneilijät vastaan, ja saattoi nämä vähän jo ränsistyneen kivikartanon sisään, jossa isäntä Radovan oli juuri aikeissa illallistaa. 

Toverimme kutsuttiin herkkuja notkuvaan illallispöytään ja vanha herra Radovan oli mitä mukavin isäntä. Keskustelun kääntyessä Apostoli Filippoksen reliikkeihin, pyysi isäntä lupaa poistua ja noutaa isoisänsä kirjanpidon, josta kävisi ilmi mahdolliset kätketyt aarteet. Jänispaisti oli herkullista, ja laseihin kaadettu viini kruunasi aterian. Mutta yhtäkkiä raskas tammiovi kolahti niin että lasit pöydällä tärisivät. Sankarimme ihmettelivät mitä oli tapahtunut ja nousivat pöydästä tarkastamaan tilanteen. Illallissalin ovi säteili lämpöä, mutta sankarimme riuhtaisivat sen auki, kohdaten edessään helvetillisen näyn. Keskeltä tulimerta saapui langennutta enkeliä muistuttava apokalyptinen olento, pyyhkäisten urhomme kuolettavaan liekkimereen.

Mutta siinä samassa he istuivat taas illallispöydässä lautasillaan herkullista jänispaistia. Tammiovi kolahti jälleen, ja urhomme tiesivät joutuneensa vähintäänkin kiirastuleen. Ovi kolahti yhteensä viisi kertaa sankariemme etsiessä epätoivoisesti vihjeitä mahdollisesta pakotiestä ympäri huonetta, kunnes kuudes kolahdus löi oven jälleen auki ja polttava liekkimeri palautti kaikki takaisin illallispöytään. He tutkivat taulut, kirjahyllyt, tulipesät, kattokruunut ja salaovet, vammautuen piilotettuihin ansoihin ja kohdaten infernaalisen kuoleman uudestaan ja uudestaan. Kerta toisensa jälkeen langenneen enkelin hahmo tuli lähemmäs, lopulta taistellen urhojamme vastaan, joka päättyi sankariemme epätoivoiseen kuolemaan. Mutta lopulta he olivat asetelleet rituaalimaljan ja kellon kaiverretulle pöydälle, kirjoittaneet siihen verellään langenneen enkelin nimen, Zariel ja lausuneet salakirjoitetun rituaalin sanat. Jänispaisti maistui jälleen herkulliselta mutta ovi ei enää paukahtanut. 

Zariel

Riemuissaan tunteja, päiviä tai jopa viikkoja kestäneen piinansa päättymisestä, urhomme ryntäsivät etsimään vanhaa Radovania, sillä tällä oli selitettävää. Ja vanhuksen he myös löysivät, työhuoneestaan, koristellun kirstun ääreltä lausumassa kirottuja sanoja, jotka oli kaiverrettu pääkalloon. Mutta ennen kuin vanha velho ehti kertoa diaboolisia motiivejaan, oli tähän upotettu terästä sellaisella raivoavalla voimalla, että yksikään mahti maan päällä tai taivaissa ei olisi kyennyt puhaltamaan Radovanin ruumiiseen enää eloa. Kävi ilmi että Apostoli Filippoksen reliikit olivat tuossa arkussa, johon velho oli kurotellut. Mutta toinen niistä, Filippoksen kallo oli kaiverrettu vuosisatoja sitten mystikko Zabbatai Tevin toimesta Luciferin työkaluksi, joten urhomme murskasivat sen. Jäljellä oli vain muinainen nahkakäärö, jonka täyttä hepreaa oleva teksti paransi Isaacin näkyvät vammat. Vakuuttuneina ihmeestä, he ottivat arkun sekä käärön ja palasivat kaupunkiin, esitellen Paronille tämän himoitseman reliikin.

Sankareitamme juhlittiin jälleen sankareina, paroni Faucon tiesi Jumalan johdattavan häntä urotekoihin ja Bogomiileiksi todettuja ortodoksipappeja roikkui hirtettyinä kolmen kirkon torneista.