Deus Vult!

Pölystä ja pimeydestä syttyi soihtu. Neljä soturia oli viime tingassa pelastautunut hylättyyn sakastiin, vanhan temppelin katon romahtaessa heidän niskaansa. Oli syyskuun kahdeskymmenesyhdeksäs päivä, ja loukkuun jääneiden urhojemme yllä Ranskan ristiretkiarmeija oli aloittanut vyörytyksensä Stralitsionin bysantti/bulgaari kaupunkiin. Muinaiselle roomalaiselle kuolleidenjumala Orcucselle omistetusta huoneesta pois pääseminen vaati tuntien ponnistelun kaivaen, mutta yläpuolelle osuneen piirityslaitteen ammus jouduttu sankariemme urakkaa huomattavasti, katon ja seinämän osin romahtaessa. Ryömien kiven ja ruumiiden läpi maan pinnalle, urhomme todistivat päivän jo nousseen ja taistelun käyvän raaimmillaan. Saavuttuaan pinnalle, he osuivat oitis vastakkain Bysantti-komentaja Virus Stauriciuksen kanssa, joka miehineen joutui lopulta laskemaan aseensa, tullessaan voitetuiksi lähikamppailussa. Ranskalaisten sotilaiden ottaessa vangitut Bysantit haltuunsa, sankarimme syöksyivät syvemmälle

27.9.1190. Oli kulunut kolme viikkoa siitä kun Anjoun joukot oli tuhottu vehkeilevien Bysanttien yllätyshyökkäyksessä. Tästä tulistuneena, Kuningas Filip Toinen Augustus oli käskenyt Bysanttien hallitseman Stralitsionin bulgaarialaiskaupungin piiritettäväksi. Pitkät päivät tien päällä olivat vaihtuneet pitkiksi päiviksi täynnä odottelua, valmisteluja, harjoittelua, varustautumista sekä vihapuheita. Bysantin valtias Iisak Toinen Angelos oli astunut harhaan Jumalan polulta, eikä tämä tahi sotaväkensä tulisi ansaitsemaan tippaakaan armoa, ellei hän kadu ja luovuta valtakuntansa ja varustuksensa pyhän asian käyttöön. Stralitsionin hallitsija Lordi Zephyrinus ei ollut suostunut kuningas Filipin antautumiskäskyyn, vaan paloitteli ja heitätti kuninkaan puhemiehenä toimineen Paroni Bougieen muureiltaan, kohti jokaista ilmansuuntaa.  Kaupungin pohjoispuolen piirittämiseen osallistui tuhansien muiden fransmannien tavoin myös sankarimme. Yhdessä hommes d'armes soturi Hector Basazi

Ranskalaisten ristiretkiarmeija oli kulkenut lähes kolme viikkoa Karpaattien läntisiä rinteitä myötäillen, halki Servian kuningaskunnan, joka oli jo osa Bysantin valtakuntaa. Ohitettuaan Nish:in kaupungin, jossa Pyhän Saksalaisroomalaisen Keisarikunnan Ruhtinas Fredrik Barbarossa oli leiriytynyt kesän kynnyksellä, oli armeija kääntänyt kulkunsa kohti keskisen Balkanin kaupunkia Stralitsaa eli Sofiaa. Kaupunki kuului Bysanteille mutta huhut kertoivat bulgaariaatelisen Ivar Asenin keränneen ympärilleen vahvaa nationalistista liikehdintää pohjoisessa bulgariassa. Stralitsan jälkeen koillisessa häämöttäisi jo Konstantinopoli. Mutta vielä ranskalaiset olivat Karpaattien eteläisillä, keski-balkanin ylängöillä. Kesä oli kääntynyt syksyyn, ja syyskuun seitsemäntenä sankarimme olivat palaamassa muonankeräysreissulta takaisin Argentanilaisten leiriin. Mutta Herran tie vei muualle, ja urhomme ajautuivat väkivaltaiseen käsikähmään maantierosvojen kanssa. Yksi veitsikäräjiltä selvinnyt ryövär

Kuningas Filip Toinen Augustuksen armeija oli edennyt rivakasti halki Unkarin kuningaskunnan maiden Anjoun Kreivi Nicollierin sotaväen otettua keihäänkärkiaseman. Paroni Fauconin Argentanilaiset olivat edenneet sotaväen itäisimpänä osastona, turvaten valtaisaa käärmemäistä letkaa idästä tulevilta vaaroilta, kuten bulgaareilta ja Cumanin tataariratsastajilta. Oli kulunut kolme viikkoa Celldömölk-suolla tapahtuneesta välien selvittelystä Ördög-hirviön ja Sopronin kirkon kallisarvoisia aarteita varastaneen miehen kanssa. Sopronista mukaan liittynyt Sisar Petra ja tämän mykkä setä Kalman olivat tuttu näky Kersantti Cascoun soturien iltanuotiolla. Elokuun kahdentenakymmenentenä päivänä Argentanilaiset olivat leiriytyneinä Tonavan etelärannalle, kun Paroni Faucon puhutteli sotajoukkoa, ensi kertaa sitten sairastumisensa yli kuukautta aiemmin.  Menetettyään sairaudelle näkönsä, näki hän edessään vain Herran tien. Ja Faucon kertoi Herran airueen, enkeli Urielin saapuneen tämän uneen. Ilmest

Gergel-kukkula ja sen epäpyhät asukit noituuksineen olivat jääneet taakse, kun urhomme juoksivat aikaa vastaan kohti Sopronin kaupunkia Unkarin Kuningaskunnan ja Pyhän Roomalaissaksalaisen Keisarikunnan rajalla. Vaikka noidan maja oli muisto vain, tunsivat sankarimme, ettei kaikki ollut vielä ohi. Levättyään yön yli, he tapasivat ryhmän paikallisia miehiä, joiden päämääränään oli tutkia Gergel-kukkulan pakanariittien syytä. Miehiä johtanut sisterssiläismunkki Varga käyttäytyi kuitenkin uhkaavasti myös ristiretkeläisiämme kohtaan, ja asettui avoimeen konfliktiin. Valitettavasti munkin offensiivi kokeneita sotaratsujamme vastaan oli lyhyt ja munkille turmiollinen. Kyläläisten sännätessä karkuun, seivästetty munkki puhui kuitenkin noidan suulla, ja urhomme tiesivät vanhan akan vannovan kostoa tapahtuneesta. Sairas Paroni Faucon ja hänen hoitajansa Haudattuaan epäonniseen välikäteen joutuneen lumotun munkin matalaan hautaan, sankarimme jatkoivat matkaansa Argentanin sotaväen leir

Barbarossa Ikoniaassa Paroni Fauconin Argentalainen sotajoukko jatkoi Ranskan armeijan keihäänkärkenä kohti Unkarin Sopronia, kääntyäkseen tämän jälkeen kohti etelää ja Konstantinopolia. Heinäkuun 16. päivänä sotajoukon leiriin ratsasti ryhmä Temppeliritareita, joiden tehtävänä oli palauttaa sodassa kaatuneen mestarinsa miekka takaisin Ranskaan. He kertoivat uutisia Sulttaani Saladinin ja Guy De Jerusalemin joukoista Akkon lähettyvillä, ja kuinka Keisari Barbarossa oli lyönyt Rumin sulttaanikunnan Ikoniaan taistelussa toukokuun lopulla. Seuraavana aamuna paroni Faucon kiitti henkilökohtaisesti menneiden päivien uroteoista ja uhrauksista. Palkkioksi hän luovuttikin marttyyri Ricfriedin taittuneen rautaristin urhojen kannettavaksi. Keskustelun yhteydessä kävi myös ilmi että Paroni oli sairas. Hänen pyynnöstään sankarimme lupasivat matkata läheiselle Zellernin vanhalle kappelille hakemaan tunnettua parantajaa ja temppeliritaria, Isä Igmaria leiriin paronin avuksi. Tämä kävi urhoille