Chapter XVII - The Levant
Libanonvuorten laki jäi pian sankariemme taakse, kun he marssivat rinteitä pitkin kohta länttä ja Tripolin satamalinnaketta. Karu ja kivinen vuoristomaisema vihertyi hiljalleen, kunnes urhomme löysivät itsensä keskeltä vanhoja setri-puita. Paikka oli pyhä, sillä paikallinen kristitty maroniittiveljeskunta oli jättänyt muistolaattansa samaiseen Jumalan Lehtoon jo viittä vuosisataa aiemmin. Vihannasta laaksosta alkanut puro muuttui päivän mittaa joeksi, kunnes toverimme ymmärsivät seuraavansa Kadisha-jokea, jonka Temppeliritarit olivat kertoneet johtavan Tripoliin. Joen reunoilla alkoi näkyä elämää, ja urhomme ohittivat paimentolaisia, joskin varautuen terveellä epäilyksellä. Epäilykseen oli syynsä, sillä illan suussa he kuulivat ilmeisen vihamielisiä ääniä joenmutkan takaa. Vierasmaalaiset miehet ulvoivat kuin hyeenat samasta leiristä kuuluvalle tuskaiselle vaikerrukselle. Roupenin lipuessa aluskasvillisuuden joukossa kuin Niilin krokotiili, hänen onnistui havainnoida miehet Saladi...