Deus Vult!

Ristiretki armeija eteni Tripolista etelään, kohti Nasaretin kaupunkia. Koleiden päivien ohjelmana oli muonankeruu, johon urhommekin osallistuivat. Oli käynyt ilmi että usean armeijan läsnäolo yhdistettynä huonoon satokauteen oli aikaansaanut pienimuotoisen nälänhädän Pyhän Valtakunnan alueelle, joten jokainen kivi oli käännettävä ravinnon toivossa. Pienestä Kaananin-maan rannikkokylästä sankarimme joutuivat koluamaan jok’ikisen kivimajan, kunnes löysivät muinaisille hengille tarkoitetun ruoka-alttarin, jonka antimet kelpasivat paluuviemisiksi armeijalle. Kuivatut hedelmät ja liha olivatkin hyvää murkinaa nälkäisille, mutta yön tunteina soturimme saivat maksaa alttariluolan häpäisystä. Unen ja todellisuuden sekoittuessa kuolemaa huokuvat paholaisvainajat yrittivät nitistää toveriemme henget, mutta he löylyttivät tämän esteen kuin unissaan. Tulevina päivinä saatiin myös ensimerkit Englannin armeijasta, ja lopulta sinetti Richard Leijonamielen lähdöstä kohti Jerusalemia, sillä kahdeksann

Vietyään Johaniittojen Suurmestarin kirjeen kuningas Filip II Augustukselle, sankarimme palasivat Argentanin sotajoukkojen pariin. Päivä kului vaihdellen kuulumisia vanhojen men-at-arms tuttujen ja leiriläisten kanssa. Kersantti Birinus toivotti urhomme takaisin ruotuun, mutta ensin he viettäisivät viimeisen yön jo maksetussa majatalossa. Autuas Aika olikin täynnä väkeä armeijan väen nauttiessa kaupungin antimista. Saraseenien vankina ollut Knut Knutssen toi kaksi varjagi-toveriaan mukanaan, ja pyysi pelastajiaan karahveille. He kertoivat myös Roupenia etsineestä ranskalaismiehestä, mutta vanha kunnon RuRu antoi tuttavansa odottaa seuraavaan päivään ja ryyppäsi pohjoisen miesten kanssa. Seuraavana aamuna hyvä olo ja saappaat olivat tiessään, ja päivä alkoi kohmeisesti. Pakattuaan reppunsa nuoret toverimme lähtivät lampsimaan takaisin Argentanin leiriä kohden, mutta sattuivat todistamaan kolmen vainajan nostoa Kadisha-joesta. Urhomme kauhistuivat huomatessaan, että vainajien kasvot oli